Pentupäiväkirja Hilkan pennut
Pentureppujen pakkailua
Netissä oli juttu ufo-havainnoista, kuinka Japaniassa ja Jenkkilän tietyissä osissa on paljon enemmän tehty ufohavaintoja kuin muualla maailmassa. Euroopassa vain Puolasta oli niin paljon merkintöjä, että se riitti kartalle pääsemiseen. Pikkuväki päätti korjata tilanteen oitis. Neljä nerokasta kaverusta kun lyö punaiset päät yhteen siitä ei voi syntyä kuin nerokkaita ideoita. Ensi tarvittiin ufoksi sopiva vekotin ja siihen valikoitui herrasväen pyöreä ruokavati. Sen lennättäminen osoittautui kuitenkin varsin haastavaksi, kovin montaa kertaa sitä ei saatu kunnolla ilmaan. Pikkuväki kuitenkin tuumasi, että kaari se on yksikin kaari ja jos on enemmän kuin yksi onnistunut lento se riittää harjoitteluksi. Sitten neiti keltainen päätti, että ei se ole mikään oikea lentävä lautanen, ellei siinä ole matkustajaa. Se istua tössähti keskelle
vatia muiden yrittäessä saada sitä lentoon. Ei onnistunut. Muut vihjailivat hienovaraisesti ja vähemmän hienovaraisesti, että ylipainoiset matkustajat pois kyydistä. Neiti keltainen ei kuitenkaan ollut kuulevinaan vaan päätti, että epäkelvoilla kulkuvälineillä ei lennetä ja jatkoi muihin pisneksiin.
Alkuviikko on voitu nauttia vielä kesäisistä ulkoilukeleistä ja ulkomaan matkoista. Ilmeisesti matkakohteen ulkoiset puitteet eivät nurmikon leikkuusta huolimatta enää täysin tyydyttäneet, kun nelikkö ideoi maanrakennusalan firman pystyyn. Neiti keltainen ilmoittautui heti toimitusjohtajaksi ja työmoraalin ylläpitämiseksi se päätti olla myös ahkeran työmiehen tehtävissä mukana. Musta poika yritti esittää äänestystä äänestämällä asiasta kaikkein lujimmalla äänellä mutta taaskaan naiset eivät kuunnelleet ja se jäi nuolemaan näppejään. Töitä oli kuitenkin niin paljon, että niitä painettiin ensin vuorotta, sitten kahdessa ja lopulta kolmessa vuorossa. Toimitusjohtaja oli sen verran kiireinen, ettei joutanut kertomaan työn tarkoitusta, mutta mitä ilmeisemmin nokka on kohti Japaniaa.
Viikonloppuna pääjoukko matkustaa maailmalle ja neiti keltainenkin heti kun tilanne sen sallii. Koti sille on olemassa jo mutta pari
juttua täytyy ensin hoitaa alta pois.
Meillä ei ole vihreitä tai muidenkaan firmojen reppuja teille tarjolla vaan omat, logopainatuksella teetätetyt kevytreput, jotka ovat
oivallisia vaikkapa nappuloiden säilytyspusseja esim. reissun päällä. Leluvalmistamo on myös ollut ahkerana ja köysilelut lisätään reppuun. Sinne pakataan myös muuta tarpeellista ensimmäisiin päiviin kuten tiimiväreissä olevat panta ja talutin sekä Nori-iskän tuoma lelu. Isot Acana-säkit odottavat jo valmiina myös.
Päivityksiä pörinäjengin päiväkirjaan
Nythän on siis niin, että tyyppien nimet on vissiin vaihdettava, sillä täällä on selvästi Räyhä Roosa, Paini Paula, Hyökkäys Heikki
ja Kaivuri Kaisa. Ihan täyttä varmuutta ei ole kuka olisi kukin sillä nimiä vaihdellaan päivittäin ja kaikki nimet tuntuvat kelpaavan vähän jokaiselle. Vauhti ja ääni voimistuvat päivä päivältä vaatimusten kanssa yhtä matkaa. Palvelun laatua on alettu arvostella ja hitaudesta, epätäsmällisyydestä ja ulkoilun puutteesta pidetään yleistä porua. Herrasväkeä on kovin vaikea saada ymmärtämään,
että sateella märkää tuolla maavaralla varustetuilla otuksilla – ei, se ei kelpaa selitykseksi. Jos ulkoiluun heltiää lupa, porua herättää kuljetusjärjestykset – miksi nuo kaksi pääsivät ensin ja me ”aina” viimeisenä.
Viikolla oli pari sisäpäivää sateen vuoksi ja tyypit saivat lisää ideoita uravalinnoilleen. Maanrakennus on sukuvika mutta palvelusväki ei oikein sittenkään innostunut kaivinkoneen tehtäviin perehtyneiden pikkuotusten vessan kaivuusta. Puruja oli… hm, kaikkialla. Käyttöön otettiin myös kakkosvessa ja kahden vessan taktiikka on siinäkin mielessä passeli, että jos kaveri on sattumoisin sammunut ensimmäiseen vessaan voi sen sulavasti ohittaa ja kyykätä sitten toisessa ihan omassa rauhassa.
Äippäkoiran mitta tuli täyteen ja se jätti pennut kasvamaan oman onnensa nojaan. Seurustella kun voi vallan hyvin aidan takaakin.
Muutoinkin sen suurin intohimo oli enää pentusten huushollin siivoaminen, joten paremmaksi katsottiin pistää palvelusväki hoitamaan nekin hommat.
Viikolla sattui myös semmoinen juttu, että pentuaitauksen siivoamisen jälkeen palvelusväki poistui muihin askareihin ja kotvan kuluttua tajusi, että on oudon hiljaista. Sillä tavalla hiljaista, kun pikkulapset ovat pahanteossa. Vilkaisu olohuoneen portille vahvisti oikean aavistuksen, sillä isot koirat tuijottivat tuohtuneena ja hivenen järkyttyneenä kohti pentuaitausta. Mitä tekikään pikkuväki? Ne olivat löytäneet sisäisen villikoiransa ja pikku piiska vimmatusti heiluen tömisyttelivät ympäri olohuonetta tai siis preeriaa – aitauksen etupaneeli oli jäänyt auki ja sehän ei näiltä nummien kasvateilta jäänyt panematta merkille. Pikkutöppöset sätkivät
vielä vauhdista, kun ne villikoiralauman harmiksi nosteltiin takaisin sinne, minne kuuluivatkin ja seikkailu loppui siihen. Jos joku väittää, ettei kuusiviikkoinen tiedä, milloin ollaan seikkailun äärellä omalla luvalla, on kyllä väärässä!
Tänään retkeiltiin onnistuneesti klinikalle ja takaisin ja Marja-lääkäri kirjoitteli päästötodistuksia pennuille.
Palvelusväki toivoo, että viimeinen viikko toisi taas aurinkoa ja lämpöä plantaasille, jotta ulkoilemaan päästäisiin joka päivä.
Ruokaresepti on pysynyt samana mutta jostain kummasta tyypit saavat energiapuuskan aina ruokailujen jälkeen ja päivä päivältä se kestää kauemmin vauhti on hurjempaa kuin edellisenä päivänä. Juustoraaste on tosin lisätty mukaan menuuseen pitämään suolistotuotoksia kiinteämpänä – kyllä vanha kansa tietää.
Sumopainijan unelma
Jos tulevaisuudensuunnitelmissa siintää sumopainijan ura, on
puitteiden oltava just eikä melekeen kohdillaan. Keltaisen tytön asiat järjestyivät siinä suhteessa viikolla ihan uusiin ulottuvuuksiin, kun vanha mukavuuslaitos korvattiin uutukaisella ja nyt on lääniä ja laitaa niin, että voisi vaikka polkaksi pistää. Ensimmäiset ottelut on jo otettu ja keltainen on
omasta mielestään voittanut ainakin oranssin ja mustan kanssa tuli tasapeli. Vihreästä ei puhuta, sillä se selätti pihatarhassa keltaisen ja sellaista ei ole syytä julkisesti mainita.
Toisaalta mukavuuslaitoksessa voi suoritta myös kaivamisharjoituksia eikä sanomista tule, vaikka tavoitteena olisi vähän syvempikin kuoppa ja siirrettävän aineksen lento sitä luokkaa. Uusi vessa otettu siis ilahtuneina vastaan – puuhamaassa on kivaa!
Pihatarhaakin piti hieman uudistaa, sillä kyliltä kantautui
ikäviä uutisia. Paikalliseen kanahaukkojen prätkäjengiin kuuluva saalistaja yritti tuosta vajaa kilometrin päästä antaa kyydin vatsalaukkuun eräälle pienelle chihu-koiralle ja pentusten tarhaan laitettiin nyt ennaltaehkäisyn toivossa folioverkosta katosta makuupaikan ylle. Palvelusväki suorittaa haukan tavoin laskentaa ikkunassa pentusten ulkoillessa ja on valmis ottamaan erän haukan kanssa, mikäli se erehtyy kaartelemaan kanakoirien asumuksen yllä. Harkinnassa on myös oman diskon perustaminen puuhun kiinnitettävien CD-levyjen muodossa.
Hei me heilutaan taas
Miltei viikkoa vanhempana voi todeta, että maailma on vähän vinossa ja oikeasti kaatuillaankin tämän tästä mutta heilua jaksetaan ja sitten nukutaan, kun ei jakseta. Nukkua voi pää vesikupissa, sammakkona, vessassa tai ihan nyt mihin sattuu sammumaan.
Kulinarismin painopiste on pikkuhiljaa siirtymässä kiinteän suuntaan ja tokihan tissillä käydään, jos sitä on tarjolla, mutta
kimpparuokailu pyöreässä pöydässä on pääasiallinen ravinnon lähde. Äitikoiraselle ei enää juurikaan jää jämiä vaan ne pistetään parempiin suihin tässä vaiheessa vielä kolmesti päivässä. Äitikoiranen käy edelleen antamassa maitohörppyjä mutta ilme alkaa olla sen verran kärsivä ja urahtelut sitä luokkaa, että pikku piraijien kerho saattaa hyvinkin kohta jäädä ilman hörppyjään. Jos tai pikemminkin kun näin käy, siirrytään sitten neljän aterian malliin.
Ammatinvalintakysymykset ovat myös olleet tapetilla edelleen ja listaan on lisätty aiemmin vähemmän kiinnostavana ollut
siivouskoiran virka. Työn vahvuuksiksi katsottiin teknisyys ja osallisuuden mahdollisuudet – lattiaharjan ja rikkalapion monet mahdollisuudet kurssille oli neiti vihreä kiilaamassa etunenässä. Imuroinnin ihmeelliseen maailmaan perehtyminen on sillä edennyt suulakkeen maisteluvaiheeseen. Kuinka matkustat suulakkeen päällä-kurssi on siksi jo suunnitteilla.
Neiti oranssi on kerännyt puolestaan opintopisteitä sisustajan, muotoilijan ja yleismaistelijan osaamisalalta. Sellaisessa
tehtävässä oleva maistaa kaikkea lahkeista sormiin ja pedin kulmasta pihalta löytyviin aarteisiin. Myös vakoilija-vaanijan virka on herättänyt herra mustassa edelleen kiinnostusta mutta se vaatii oikeat olosuhteet ja sopiikin tässä vaiheessa enemmin ulkona oleville koiranaluille. Työn alla sillä on tässä vaiheessa kuinka teet itsesi näkymättömäksi-jakso – kinkkinen kenelle tahansa
vakavasti otettavalle vaanijalle. Tästä syystä se pitääkin vähän väliä välitunteja opiskeluista ja painii likkojen kanssa, ellei sitten ole juuri sillä hetkellä painavaa asiaa palvelusväelle, joka pitää juurta jaksaen ehtiä toimittamaan.
Neiti keltainen on atleettisen olemuksensa innoittamana löytänyt itselleen sumopainijan urapolun. Se haastaa mielellään kaverit kehään hivenen epänaiselliseen vääntöön. Vessa on sen mielestä oiva painikehä tai vaikka sänky ja se onkin usein painien välissä nokkaunilla vessassa.
Selvästi nouseva vaihtoehto on seurustelija ja seuraeläin
– se kiehtoo koko porukkaa ja vaikuttaa potentiaaliselta suuntautumiselta loppua ajatellen. Napakkatahtinen hännänheilutus kertoo, että luontaisia edellytyksiä löytyy jok’ikiseltä.
Kun kerran leikki on lapsen työtä niin tyypit ovat sitten
aloittaneet työssä käyvän koiranalun elämän. Kaverin voi pistää selälleen ja sen päällä voi seistä tai istua, sen kimppuun voi hyökkiä, sitä voi vaania, sitä voi juosta karkuun tai ajaa takaa tai vähintäänkin maistaa. Kaverin korva ja häntä ovat erityisen herkullisia maisteltavia, sopii kokeilla. Jos mukaan vielä liittää tehokkaita ääniefektejä, olo tuntuu ainakin kolme koiraa kookkaammalta ja mahtavammalta. Ainakin siitä, joka juuri sillä hetkellä on niskan päällä. Semmoinen epäkelpo toimintamalli kuin kaverin painaminen vessassa selälleen pissipuruihin on ilmaantunut kuvaan mukaan ja siitä on pidetty palaveria kerran jos toisenkin. Neiti keltaisen mielestähän se ei ole ollenkaan epäasiallista, miksei sängyssä voisi painia??
Meidän pikkuväki muuttaa uusiin koteihinsa aina
tiimiväriä tunnustavin pannoin ja taluttimin ja pantatehtaalla onkin tällä
viikolla ollut touhua, kun vanha Husqvarna on kärsivällisesti palvellut tässä
tärkeässä tehtävässä. Hyvä on pikkuväen aloittaa maailman valloitus, kun kaikki
on valmiina.
Meidän pikkuväki muuttaa uusiin koteihinsa aina tiimiväriä tunnustavin pannoin ja taluttimin ja pantatehtaalla onkin tällä viikolla ollut touhua, kun vanha Husqvarna on kärsivällisesti palvellut tässä tärkeässä tehtävässä. Hyvä on pikkuväen aloittaa maailman valloitus, kun kaikki on valmiina.
Viikon merkittävimmäksi aiheeksi nousi ammatinvalintakysymykset ja tässä vaiheessa tissinvälikoiran viran kanssa kärkikahinoissa mukana ovat olleet vakoilijakoira ja pyörijä. Aiempien pentueiden suosikkivirat vahtikoira ja siivouskoira ovat tällä kertaa selkeästi ei niin kiinnostavien ammattien listalla. Myös pöydällä herkuttelijan tehtävä on vahvoilla ja siihen suhtaudutaan intohimolla ja palolla.
Tissinvälikoiran virka miellytti eniten pulleita ja
uneliaita naiskoiria mutta jännittävästä elämästä suurine seikkailuineen haaveileva mieskoiran alku kallistui vakoilijakoiran tehtävien kannalle. Ensimmäiset merkit tästä havaittiin, kun isojen koirien hälytyshaukkuun osallistuttiin
kulman takaa tarkkaavaisella vakoilulla. Vakoilla voi myös keittiön suuntaan mahdollisia ruokakupintäyttövalmisteluja, nukkuvia siskoja, ulko-ovesta kulkevia kaksi- tai nelijalkaisia tai pentuaitauksen ympärillä hyörivää mammaa.
Pyörijöiksi voivat tällä haavaa lukea itsensä koko poppoo,
sillä kun ihminen ilmestyy aitaukseen tarjottimensa kanssa (tai ilman), on hyörintä ja pyörintä melkoista. Tsat-tsat-tsaa ja pyörintä lakkaa vasta kun pilli soi ja evästarjoilu alkaa.
Palvelusväkeä pidettiin kiireisenä käyttämällä ahkerasti
vessaa ja etenkin sen viereisiä peittoja. Pikkuväen harrastuneisuudeksi luettiin myös pelletistä puruksi-kerhot sekä pötköä pukkaa-tapahtumat, joihin jokainen on ahkerasti osallistunut. Ateriarytmin löydettyä uomansa pötköjen
määrä on moninkertaistunut ja serlatuotteelle on kysyntää. Tai siivouskoiran virkaa toimittavalle mammalle, joka valppaana seuraa puhtaanapitotarpeita ja kaikenlaiset pötköt häviävät sen toimesta silmänräpäyksessä niin että lurps vaan.
Sivistynyt ruokakulttuuri on löytänyt tiensä kulinaristien valtakuntaan ja pyöreän pöydän pesueen oli saatava isompi pöytä,
jotta koko nelikkö mahtuu samoille kekkereille. Eväiden on oivallettu tekevän pentukoiraselle tyytyväisen ja hyvän mielen ja koko kuppi tyhjennetäänkin miltei viimeistä murua myöten. Kerrassaan loistava keksintö palvelusväeltä tämä tällainen palvelu!
Sammuminen on edelleen yleistä ja sekä tissibaarissa notkuminen tai mikä vaan ruokailu tuppaa heikentämään tajunnan tasoa. Hoipertelevin askelin pentukoira saattaa päästä pedille asti ennen tajunnan menetystä mutta yleistä on pudota juur siihen missä on tai vaikkapa vessaan. Nykyvessa on sen verran pientä mallia, että tämä puolestaan aiheuttaa ongelmatilanteita tarpeiden tyhjennyksessä jonkun muun osalta. Vessalaajennukset ovatkin olleet jo harkinnassa ihan kaikkien parhaaksi.
Ammattimaista
Viikon aikana on maisteltu matolääkkeitä, siistitty kynsiä, kasvateltu turkkia ja ryhdytty kiinteän ruokailun ammattilaisiksi.
Jauhelihaahan pallerot ovat jo syöneet antaumuksella. Sitten ne keksivät tuoda kimppatarjottimellisen mössöä, joka useimpien mielestä oli oikein asiallista popsittavaa ja tarjotillinen pistettiin parempiin suihin ilman sen suurempia
harjottelemisia. Eräillä oli kuitenkin huomauttamista siitä, että jos tällaisia herkkuja on olemassa, miksei niitä ole aiemmin tuotu tarjolle. Moite oli sen verran kovaäänistä, ettei palvelusväelle jäänyt epäselvyyttä tapahtuneesta virheestä. Sovun aikaansaamiseksi todettiin, että tarjoiluja jatketaan säännöllisesti tästä eteenpäin. Pääosin ruokailu sujui ensikerrasta lähtien erittäin ammattimaisesti, mitä nyt eräät ahneet ja nimeltä mainitsemattomat hyödynsivät tarjotinta myös uimiseen ja velliä ihon hoitoon. Kerma on herkkua, vaikka kaverin korvista imettynä, se on todistettu. Niin ja ihan ovat äitinsä lapsia; puhtaus on puoli ruokaa – jos kaverillasi on jotakin syötävää huulessa tai korvassa imeskele se pois.
Pötkylöiden tempperamenteistä ei ihan vielä ota selvää, sillä toistaiseksi naiskolmikko on tyytynyt nautiskelemaan elämän suurista lahjoista; syömisestä ja makkoomisesta. Herrahenkilö sen sijaan on kokeillut kepillä jäätä, josko naisiin saisi haastamalla ja mesoamalla vähän vauhtia mutta toistaiseksi turhaan. Pilke silmäkulmassa kuitenkin kertoo, ettei sillä ole aikomustakaan jättää asiaa puolitiehen. Otetaan nyt kuitenkin tirsat vielä ennen sitä ja katostaan, miten likoilla sitten suu pannaan.
Koska viikko alkoi aurinkoisesti, palvelusväki järjesti pikkuväelle aurinkolomia Naantaliin tai jotakin sinne päin, pihlajan alle
ainakin. Pikkuväen retkiesitteessä kerrottiin, että Naantalissa ja kesäisissä paikoissa aina paistaa aurinko, retkikohteessa on huvilaa joka lähtöön tai saattaa vain köllötellä peitolla tai viilennellä massua nurmella – kuka mistäkin tykkäsi. Äitikin oli kutsuttu retkelle ja pystybaarissa saattoi nauttia pikaiset ennen retkikohteen tarkempaa tutkimista. Tuumasta toimeen mutta kuten niin monta kertaa aiemminkin, ei siinä retkikohdetta pahemmin tutkimaan ehditty, kun baarissa notkuminen aiheutti välikuoleman ja tajunnan menetyksen.
Olemme muuttaneet!
Pikkukoiria on pyöritetty tällä viikkoa niin, että päätä
huimaa. Torstaina suuremman luokan hämmennyksen hetki eräillä oli, kun suuhun työnnettiin jotakin outoa. Välkyimmät tajusivat sen olevan nieltävää lajia ja varsin kelvollista sellaista. Eräillä jauheliha aiheutti jähmettymiskohtauksen
ja möykky oli viisainta pullauttaa suusta pihalle.
Eilen ne kokivat ensimmäisen ulkoilmaelämyksensä, kun pötköt pakattiin kuljetusvälineeseen ja kiikutettiin ulkomaille auringonottoon. Ne valitsivat kunnon koiranalun tavoin alustakseen mieluummin nurmikon kuin peiton ja jorisivat omia kommenttejaan matkajärjestelyistä puitteineen. Retkitoimikunta oli ilmeisen onnistunut toimissaan, sillä tyypit nukahtivat
hyväksyvien arviointien päätteeksi kuono nurmikkoon työnnettynä.
Eilen ehtoolla alkoivat myös pöytäharjoitukset ja pikkuväki suhtautui asiaan varsin ammattimaisesti – lieneekö isäkoiran
läsnäololla olleen asiaan vaikutusta. Pikkuväki ei onneksi tiedä, että oikeassa elämässä isäkoira välillä kyllä pitää kivaa niissä hommissa ja viihtyy sitten vaikka selällään. Ei kerrota sitä kuitenkaan niille vaan mennään tällä. Koska pikkukoiran ruumiinrakenne on tällä kertaa keskiosaltaan varsin raskas, meinasi tolppien pystyssä pysymisessä olla välillä haastetta. Tuo herkkujen herkku,
jauheliha dipattuna kuohukermaan, oli kuitenkin sen verran tolppia nostattavaa, että kaikki pysyivät pystyssä kuvauksen ajan. Vain ulkomailla paistanut kirkas aurinko aiheutti pieniä vastalauseita – kuka sitä nyt niin kirkasta valoa kestää tuijottaa, että kuvaa saataisiin. Siksi keinona olikin maastoutuminen tai silmien siristely.
Tänään sitten lastattiin pötköt koppaan ja kiikutettiin kerrosta ylempänä olevaan sviittiin. Vähän väki oli ihmeissään, kun seinästä
tuli läpinäkyvä ja maistettava tai ainakin kuonon saattoi tunkea ritilästä läpi. Neliöitä oli sopivasti tutkittavaksi ja koska tissitkin muuttivat mukana, kaikki oli kutakuinkin kunnossa. Sviitin mukavuuksiin kuuluu mm. vessa.
Rayheetä menoo
Jestas sentään miten hienoo pikkukoirasesta voikaan olla,
kun maailmasta kuuluu ääniä! Ja kun näkimet toimii! Palvelusväen saapuessa alakertaan laatikosta kurkottaa muutama nappisilmä ja kuuluu määrätietoinen "räyh!" - sinut on huomattu! Seurustelu kiinnostaa ja laatikkoon mennessäsi tulet piiritetyksi jonsei nyt silmänräpäyksessä niin melkein. Porukka on tajunnut, että peti pysyy kuivempana, jos viitsii tassutella laatikon toiseen laitaan kyykylle. Ja senhän ne tekevät, tomerin mutta vielä aavistuksen huojuvin askelin.
Äitikoiranen on todennut, että istumabaarikin toimii eikä aina viitsi vaivautua vaakatasoon pirtelöä tarjoilemaan. Siinähän on könöttäessä alimmat ja pulleimmat tissit ihan tarjolla pikku suita varten joten… miksi sitä muuta vaivautuisi?
Leikin aakkosiin perehtyminen on aloitettu hidastetun painin merkeissä. Selätys ja vyörytys ovat jo työn alla ja hommaa voi tehostaa myös murisemalla. Pureminenkin on hyvä konsti saada kaveri mukaan touhuun.
Palvelusväki sai tänään pikkuväen parhaimmat pisteet ikinä, sillä nenän eteen kannettiin jotain niin hyvää, että siitäkin lähti taju. Jauhelihan syvin olemus siirtyi kuin itsestään suuhun, hiveli makuhermoja ja lumpsahti vatsaan plops, plops vaan. Jälkimaku hiveli niin paljon, että kaverin suupielet ja korvat oli mussutettava puhtaaksi, ettei vaan palaakaan mennyt hukkaan. Päälle tissimaitoa ja niin oli taas tajunnan taso nollattu hetkeksi.
Kukkuu, maailma! Tyypit 2 viikkoa
Se oli sitten neiti oranssi, joka ensimmäisenä päätti kurkistaa eillisehtoolla mikä kumma valo se näkimien takaa pilkistää. Siitä muut perässä ja nyt on muillakin jo hieman silmät auki. Vähän tarvis kumminkin vielä linssien säätöjä tarkistella sillä ei niillä oikeastaan muuta näe kuin valoja ja varjoja mutta kyllä se siitä, pikkuhiljaa!
Ryömiminen on vaihtumassa kävelyksi, vaikka se muistuttaakin enemmän tyyliä naapurin isäntä, kun aamuvarhaisella kotiin vaappuu ja yrittää olla selvempi kuin onkaan. Kauheen kätsyä kuitenkin painella vaikka pissalle kun ei oma maha kastu siinä toimituksen yhteydessä. Äitikoiranen on kuitenkin sitä mieltä, että pienet lapset on pestävä säännöllisesti, kävivät ne pissalla itse tai eivät. Ihaillen on tuota äitikoirasta katseltava, kun se teräsmahansa kanssa kestää kaikki pyllypesut ja ulkona herkuttelut tuosta vaan, ei väännä vatsaa eikä pötköt muutu juokseviksi.
No, toki pyykättäviäkin on vähemmän mutta silti.
Meillä asustaa poikamiespappa nimeltä Robbie, joka on suunnitteluasteelle jääneestä isämies-urastaan huolimatta omasta mielestään oikein oiva isäkoira tai lastenhoitaja nyt ainakin. Sen onnenpäivä koitti eilen, kun näkimien avajaisten kunniaksi se sai tutustua tulokkaisiin. Pappakoira ei kahta sanaa tarvinnut, kun se ryntäsi pentulaatikkoon pyykkaamaan pikkuisia ja lopulta ne tekivät sitä äitikoirasen kanssa yhdessä sulassa sovussa. Pappakoiranen harmistui vain vierailun lyhyydestä; olisihan tuota pestiä voinut pidempäänkin hoita
Terveisiä pentulandiasta
Pikkuväki tykkää edelleen köllötellä kimppapunkassa ja
suosituimmat paikat ovat tietysti ne kasan pällimäiset paikat. Sitä vaan ei voi hyväksyä, että kaveri mönkii pullukkamahansa kanssa päälle niin, että itseltä jää pää pullukan toiselle puolelle ja loppu koira toiselle puolelle. Litistyyhän sitä vähemmästäkin. Oivalliseksi havaittu paikka on myös kahden kaverin välissä oleva rako ja ellei rakoa ole, se syntyy kyllä, kun hilaa sen
pullukkamahansa juuri oikeaan kohtaan kavereiden väliin. Nyt kun on jo opittu kierähtämään ympäri, onkin varsin kätevää vaihtaa kaverin kainalosta toisen kaverin kainaloon ihan vaan pyörähtämällä – jos sattuu meinaan aiempi seura tympäisemään. Saa nähdä missä vaiheessa se kävely lähtee sujumaan, reilu kilon pötkylät kun ovat enimmäkseen pelkkää mahaa tuon kaiken syömisen jäljiltä.
Jotakin silottavaa tuossa mamman mieltä kohottavassa tissituotteessa on, kun se tuntuu kohottavan myös ryppyjä. Vastasyntyneen kurtut ovat alkaneet kadota ja tilalle on tullut pikkuisia päitä ihan oikealla kuonolla varustettuna. Siitä meillä ollaan yhtä mieltä, että kameralle voidaan poseerata niin suloisena kuin ikinä osataan. Ihan pikkukoirilta näytetään jo… Pantojakin saa olla alvariinsa suurentamassa.
Äitikoiranen on saanut lasten rytmitkin kohdilleen ja hiukopalaa nautitaan harvemmassa rytmissä kuin aiemmin. Muu aika nukutaan ja lauleskellaan unilauluja. Äitikoiranen on saanut jälkikasvunsa kohtuullisen vakuuttuneiksi siitä, että elämästä ei ruoka lopu, vaikka tissi ei olisikaan 24/7 kuonon ulottuvilla ja että äitikoiranen on viisas ja tietää milloin syödään. Se tietää myös, miten pesue pidetään puhtaana ja pyykkaa lapset esittelykuntoon aina kun tarvetta on. Päivän elokuva voisikin olla nimeltään ”Topakka äitikoira”.
Ai niin. Laitoja sitten koroteltiin taas. Loman jälkeinen arki alkoi niin, että pentu vihreä löytyi työpäivän jälkeen pentuhuoneen penkin alta köllimästä. Oli vissiin seikkailun uuvuttamana päättäny ottaa nokkaunet mutta jäi verekseltään kiinni kesken karkumatkan. Sot sot!
Ensimmäinen ikäviikko tuli tänään täyteen ja nyt ollaan sitten hirveen kokeneita ja osaavia jo. Sitä juhlistettiin pakollisin passikuvin. Musta poika esiintyy myös elokuvassa ”Emoa etsimässä”.
Se vanhana oleminen tuntuu vissiin ihan mukavalta, kunhan
massu on maitoa täynnä ja sen viereen voi käydä pötköttämään. Tai voi kaverinkin viereen tai vielä mieluummin päälle mennä pötköttämään mutta ei massu tyhjänä. Siihen, ettei se jää tyhjäksi, tarvitaan vähän koiranunta ja
yhteisesti sovittu merkki. Se on kuulkaa käsittämätöntä, mistä ipanat tietävät laatikon toiseen päähän hipi hiljaa saapuneen mamman tulleen, ei ole sellaista unta, etteikö ne tajuaisi. Sitten vaan vähän kyynärpäätaktiikkaa ja uiden-ryömien-hiihtäen perille. Tutka toimii seitsemän päivän suurella
kokemuksella jo paremmin ja suunta on kutakuinkin oikea. Vatsan alla jalat yrittävät tehdä kävelytyötä mutta pullea keskikeho pitää siitä huolen, että pystyssä on vain etupää ja takapää ja keskiosa viistää lattiaa.
Pennuille on kertynyt painoa mukavasti vaikkakin vaa’assa oleminen on muutamien mielestä yliarvostettua turhuutta. Vaakakuppi toimiikin niiden mielestä enemmän huvipuistolaiteena. Niinpä lukemat heittelevät laidasta laitaan mutta jos isommissa pentueissa syntymäpaino kaksinkertaistetaan siinä vuorokausilla 7-10 otti tämä sakki kaikille tuplagrammat vrk 6. Sitä se teettää, kun on kaksi ja puoli tissiä per kuono ja voi ihan vapaasti vaihdella tissiltä toiselle, jos sattuu huvittamaan. Ja kyllä huvittaa.
Ai niin, mies yli laidan. Eikun nainen. Tai siis pentukoira, sillä tavalla sukupuolettomasti. Pentulaatikon etulaita on ollut tähän asti
vain yhden laudan korkuinen mutta koska pentukoira oranssi syöksyi retkellään ensin riman ali ja sitten laidan yli plops vaan toiselle puolelle laatikon laitaa äitikoirasen katsoessa toimitusta järkyttyneenä, on käynnistetty keskustelut laidankorottamisen tarpeellisuudesta. Hyvähän se vain on jos lapsista kasvaa voimistelijoita mutta ehtisihän sitä tuonnempanakin…
Hiljaisuus on aina tyytyväisyyden merkki. Tuore äiti on löytänyt omat rutiininsa ja luottaa jo siihen, etteivät lapset katoa minnekään vaikka se itse poistuisi pentulaatikolta vilvoittelemaan tai tarpeille. Se myös tietää, että kopassa ne ovat turvassa sen aikaa kun mamma on poissa ja käy pentulaatikkoon makuulle vastaanottamaan pikkuisiaan heti palatessaan takaisin. Pentujen punnitus ei enää jännitä, ne tulevat kyllä takaisin puntarissa käytyään ja jokaiseen pieneen piippaukseen ei tarvitse reagoida, katse riittää tarkistamaan, onko vauvalla kaikki kunnossa. Pennut saavat hyvin painoa ja kasvavat ihan silmissä. Pentulaatikossa kaikki hyvin siis.
Viime yö näytti meille koirankasvattamisen raadollisen puolen kun violettipantainen tyttö siirtyi enkelikoiraksi. Toki tätä vähän osattiin pelätä, sillä se sai synnytyksessä hieman huonommat lähtöasetelmat kuin muut sisarukset mutta aina se silti tuntuu turhalta. Hilkka oli siitä selvästi alkuun huolissaan mutta taisi ymmärtää mitä tapahtui ja keskittyy nyt huolehtimaan lopusta katraastaan rakkaudella ja huolella.
Minulla on tapana nimetä pentue isän nimen mukaan joko suoralla sanajohdannaisena tai merkitysperusteisesti. Näinpä tämän pentueen luppakorvien nimet tulevat olemaan R. Dutch Emperior, R. Dutch Design, R. Dutch Delicious ja R. Dutch Baby.
Pennut 1 vrk
Hilkka teki meille kaikille yllätyksen aloittamalla synnytyksensä monta päivää etuajassa. Syynä oli mitä todennäköisimmin kohtuun kuollut pentu, joka sai massuasukit liikkeelle kohti uusia haasteita. Kaksijalkaiset olivat tästä kaikesta varmasti eniten hämillään ja erinäisten hässäköiden keskellä maailmaan saateltiin veli ja sen siskot. Hilkka lujahermoisena koirana hallitsi tilanteen loistavasti ja on tehnyt parhaansa pitääkseen lapsistaan hyvää huolta.
